tiistai 7. huhtikuuta 2015

Päivä 03 | Fuji - Nara

 Vain hullujen päivien muovipussi puuttuu. Jos Hannua ei huomaa liikenteessä, niin ei sitten ketään. Alla kahvityttö Crisse hoitelemassa kahvitaukokonetta.

---

Sataa sataa ropisee. Pilvet eivät aamulla muista että nyt kuuluu olla paras aika matkustaa täällä ja laskevat vettä niskaamme ihan sillä sillä lailla kohtuudella. Mutta eivät ne juuri pysty mielialaan vaikuttamaan. RainRiders jatkaa poutaan saakka joka tulee iltapäivällä.
Japanin erikoisuuksiin kuuluu lämmitettyjen vessapyttyjen rinkuloiden lisäksi lämmitetyt tunnelit. Ajaessamme etelään kohtaamme tunnelin jos toisenkin ja jokaisessa niissä silmälasit vetävät jos eivät huurteeseen niin huuruun ainakin. Erikoista tässä maassa on myös liikenne sinänsä. Se kulkee pääväyliläkin, mutta japanin nopeutta. Moottoriteiden ulkopuolella 50km eteneminen tunnissa on kova juttu siinä kuin Vietnamissakin. Jos ruotsissa ajetaan muumimammaa niin japanissa ajetaan muumimummoa... :) ... moottoritiellä kaikki on toisin ja siellä matka taittuu 100-120km/h. Tosin tänään on otettava huomioon sekin että ajoimme maan ruuhkaisinta aluetta.
Vihreä tee on Japanissa in ja niin ovat myös teeplantaasit, jotka ovat vähintään upeita. Maisemat ovat niin ikään upeita koko päivän ja Nagoyon ohituksessa ajamme eräänlaisilla insinööritaidon mestarinäytteillä. Golden Gaten korkuisilla silloilla jotka taittuvat kaikkiin ilmansuuntiin.
Nara, Japanin vanhin pääkaupunkin on kohdalla aurinlaskun aikaan. Hotellilla kylmä kalja on out. Sen sijaan kuuma suihku ja lämmin sake on in. Päivän loppumatkan vuorilla lämpötila laski parhaimmillaan tai pahimmillaan +6 asteeseen ja se on suhteellisen raikasta kun on kesätamineissa liikenteessä... :]

---

Raimoa kuuntelemassa viestiä Suomesta? Alla Kari ja Karin lounaskeitto.... keitto oli vain ko,masosa lounaasta... :)

---

Nagoyan sillat olivat vaikuttavat... niitä vain paha saada istumaan kameraan. Alla japanilainen teeplantaasi. Teeplantaasit ovat japanissa hyvässä järjestyksessä.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti