torstai 9. huhtikuuta 2015

Päivä 04 | Nara - Kochi

Helena ja Pekka matkalla länteen ja Jukka F alla matkalla itään... tai päinvastoin... )

---

Japanilainen aamiainen ja parin tunnin kävelyretkelle historialliseen Naraan. Nara on Japanin vanhin pääkaupunki 700-luvulta. Paljon on tuhoutunut mutta paljon on myös säästynyt ja re-rakennettu. Historiaa haviseva vanha hallintoalue levittäytyy aivan keskustan. Narassa menisi helposti päivä ja toinenkin, mutta suomalainen motoristi ehtii nähdä tärkeimmät kahdessa tunnissa... ;)
Ja päivä on jo jonkin verran pitkällä ennen kuin pyörämme irtoavat hotellimme pyöräkatoksesta... kyllä kyllä. Washington hotellin vastaanottovirkailija ohjeisti meidät illalla pysäköimään polkupyöräkatokseen. Olihan siinä tulla ahdasta, mutta Japanissa oppii ikään kuin luonnostaan hyödyntämään kaiken olevan tilan. Suomen kokoisella alueella, josta puolet on asuinkelvotonta vuoristoa asuu 120 miljoonaa ihmistä. Että sillä lailla.
Naran länsipuolella Oskassa ruuhka alkaa tiivistyä ympärillämme ja otamme käyttöön konetien, jota ajamme toisessa ja kolmannessa kerroksessa seuraavat 50km. Monet Japanin moottoritiet on rakennettu tolppien päälle. Tilaa kun on vain ylöspäin ruuhka-alueilla ja Osakan seutu kuulu siihen. Koben jälkeen hulppeaa siltaa Honsun saarelle ja ruuhka-japani näyttää kadonneen kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Se ruuhka japani löytyy kuitenkin konetien ulkopuolelta ja pysymmekin loppupäivän moottoritiellä Honsun pääkaupunkiin Kochi saakka, joka on hyvinkin erilainen kuin Intian Kochi. Tämä Kochi hyvinkin inhimillinen. Hotellimme on aivan ytimessä ja ravintoloista ei ole pulaa. Päädymme saman merkkiseen kuin eilen... siinä leveä lista laidasta laitaan. Sitä amerikantyylistäkin tietty löytyy, mutta nyrkkisääntö on että japanilaiset syövät hyvinkin terveellisesti ja kuinka ollakkaan ovat planeettaa pitkäikäisin kansa. Päädyn omissakin valinnoissa tänään pitkään ikään.

---

 Naran historiallisen alueen Buddatemppeli... alla herra matkanjohtaja koittaa mennä yhden buddhatemppelin kannatin pilarin läpi. Omituista sakkia... :]

---

 Näitä riittää tässä maassa. Toll Gateja. Moottoritiellä ajaminen Japanissa kalleinta maailmassa... noin 0,25€/km myös moottoripyöriltä.

---

 Päivällispöytämme Kochissa... näyttää kuvassa normaalilta kun jalat montussa, mutta vain 20cm lattian yläpuolella. Alla tilaamani mustekala. Yllätyksenä sain myös hiillosastian... do it your self! Mutta yes, hyvää :]






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti