sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Päivä 07 | Unzen/Obama/Nagasaki

 Obama city Unzen vuoren juurella Kyushun saarella. Kun parkkitila on vähissä puron yli menevä liuska on bueno.

---

Vapaapäivä. Suurin osa ryhmästä lähtee Nagasakiin jonne tietä pitkin 47km. Minä otan pitkät unet, pitkän lenkin ja pitkän aamiaisen. Siinä kohtaa ollaankin jo vähän iltapäivän puolella. Pari tuntia laatuaikaa macin kanssa ja sitten kiusaamaan bemariani.
Unzen on vuori. Unzen on myös pieni kaupunki kuten Obama Unzenin lähellä, jonne olemme majoittuneet japanilaistyyliseen royokaniin. Nagasakin sitten kaikki tietävätkin, jotka ovat olleet vähääkään hereillä koulun historian tunneilla.
Unzenin ympäristössä menee monilukuinen määrä hauskoja pieniä päällystettyjä mutkateitä, joilla ei käytännössä ole liikennettä. Kartan keltaiset tiet... ja niillä voi mennä sen minkä sielu sietää. En mitenkään rajoille mene, mutta muutaman hyvän adrenaliinipiikin verran kuitenkin. Illalla päivällisen jälkeen saunaan ja kylpyyn kuten täällä on tavaksi tullut.

---

 Tälläisia hauskuuksia Unzenin ympärillä tarjolla paljon. 

---

 Hautausmaa, pelto, kylä ja meri. Alla road 58... Japanin 66'ta ei ole vielä näkynyt.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti