torstai 16. huhtikuuta 2015

Päivä 09 | Tsuwano - Hiroshima

No go levittää Riitta käsiään... tie poikki syystä tai kolmannesta. Alla Jukka R pyöräyttämässä Yamahaa ympäri.

---

Tänään suunnaksi ei suurin muttaTokion jälkeen ehkä Japanin kuuluisin kaupunki, Hiroshima. Vahvistamaton tarina kertoo, että alunperin "Little Boy" oli tarkoitus pudottaan Kiotoon, mutta joku kulttuurista vähän ymmärtävä amerikkalainen upseeri sai keisarillisen Kioton pelastettua ja ensimmäinen ydinpommi pudotettiin Hiroshimaan.
Ennen Hiroshimaa kuitenkin monta hauskaa pikkutietä, joilla ei juuri liikennettä ollenkaan rekoista puhumatakaan. Pienempien teiden leveys ei yksinkertaisesti olisi riittänyt minkäänlaiselle rekoille. Moottoripyörille leveys sen sijaan riitti mainiosti vaikka niilläkin oli tiukimmissa neulansilmämutkissa oman pyörän perä tulla vastaan. 
Hiroshimassa löydämme itsemme keskustahotellista. Parempi puoliskoni Martine on varannut meille hotellit, joten minullekin aina yllätys mihin tulemme. Hiroshiman hotelli menee selkeäksi kakkoseksi Tokion jälkeen. Monimakuinen oiva lounasbuffa, ratikkaan ja Peace Memorial Parkiin. Ei psykkisesti mitenkään kevyt paikka. Ja varsinkin Hiroshiman sotamuseo osittain hyvinkin rankka kauhugalleria mutta hyvä muistutus ihmisen hulluudesta. Itänaapurimme kruunaamaton suuruudenhullu keisari Putin pitäisi tuoda Hiroshiman sotamuseoon säännöllisen epäsäännöllisesti. Tai sitten vain ajelisi Kirurgin kanssa harrikalla ja jättäisi valtiomiespuuhat järkevimmille ihmisille.
Ennen päivällistä saan puhuttua Jukan kanssani lenkille. Jukka tosin katuu sitä jo aika alkumetreillä juostessamme hautausmaan läpi jyrkkiä portaita ylös temppelikukulalle. Ja yes, menee siinä omatkin takajalat mukavasti maitohapoille... :) ... päivällisaikaan päädymme hotellimme buffaan uudestaan. Lounas oli niin hyvä, että emme lähde merta edemmäksi kalaan.

---

 Ratikalla on hauska matkustaa... Riitta tosin tuntuu vähän empivän. Hiroshima on moderni ja toimiva kaupunki joka suhteessa. Tosin syy siihen on rankka.

---

 Hannu, Crisse, Helena, Jukka ja Teemu kuvaamassa kirsikankukkia ja niiden takana olevaa rakennusta joka on siinä asusussa kuin mihin se 1945 jäi ydinpommin jäljiltä.

---

 Yllä Hiroshimaa hotelimme kattobaarista katsottuna. Ja alla se käy Helenalla ja Pekalla romattisesti samasta lasista yli 30 aviolittovuoden jälkeen vaikka onkin vähän hämärää.. :] 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti